tiistai 6. elokuuta 2013

PalloPalloPalloPallo

Takana hurja viikonloppu pallon perässä juosten. Ohjelmaan mahtui beachfudista, pubifudisturnaus ja sarjapeli.
Lauantai aamuna pelattiin Hietsun rannalla beachfudiksen kilpasarjan alkusarja. Ensimmäisestä voitto samoin toisesta. Näiden jälkeen olimme jo varmasti jatkossa. Kolmas peli meni meiltä puolivaloilla ja hävittiin Hinkeille, jotka eivät kyllä yhtään himmailleet.
Puoli kahdelta oltiin jo Kirkkonummen tekiksellä vetämässä nappiksia jalkaan ja aloittamassa Kirkkonummen Pubfudis turneeta. Shaken joukkue koostu suurimmaksi osaksi naisista, toisin kuin muiden joukkueiden, mutta oli meillä neljä tytönomaistanmiestä joukkueessa. Pärjättiin paremmin kuin hyvin miehiä vastaan ja voitettiin kaikki viisi muuta turnaukseen osallistuja joukkuetta. Finaalissa pelattiin Varukkaa vastaan, ja mentiin aina pilkuille asti. Ensimmäiset viisi molemmilta sisään. Vedin ensimmäisenä yksittäisistä pareista ja jäätävän kova veto uppos, Make taas torjui vastustajan tasoittavan, joten mestareita oltiin. Luvassa olisi ollut varmasti huikeat kultajuhlat, joista suurinosa naisista joutui kieltäytymään vedoten seuraavan päivän sarjapeliin. 
Sunnuntaina jatkettiin semifinaalin merkeissä beachissä. Viime vuoden mestarille ei nöyrryttiin ja pronssiottelu kutsui. Osaltaan siihen tyytyväinen, niin oli  enemmän aikaa palautua ennen sarjapeliä. Pronssi oli tiukka ja meidän yksi maali hylättiin vaikka maalivahdin kautta meni maaliin. Pelasin maalissa ja torjuin pilkun, uhraten samalla vasemman käden keskisormen nivelsiteet. Vastusta pääsi tekemään vastahyökkäyksestä kultaisen maalin ja tyytyminen neljänteen sijaan. Kyllä harmitti.
Tässä vaiheessa takana 11 peliä kolmenkymmenen tunnin sisään ja tunti aikaa sarjapelin alkuun. Oikean jalan isovarvas ja jaökapöytä turvoksissa ja sormi kipeenä kohti keskusnurmea. Tiedossa oli rankka peli pienellä miehityksellä. Muutamat särkylääkkeet namaan ja nappista tunkemaan jalkaan, mikä ei tuntunut alkuun yhtään hyvältä. Mutta joku siinä on kun pilliin vihelletää , niin kivut häviävät ja adrenaliini jyllää. 90 minuuttia koko joukkueelta kunnon asennetta, mutta tasapeliin oli tyydyttävä. Pallo meidän hallussa 90% peliajasta mutta maalinteko tökki pahasti. Tunnustusta Janskulle joka pelasi turvonneella nilkalla 90min ja kaikille muille jotka oli koko viikonlopun jo pelannut. Harmittavasti vielä joukkueemme tärkeältä pelaajalta meni polvi. Vastustaja oli ottanut kyseisen pelaajan erikoiskohteluun ja se huomattiin vapareiden määrässä. Todella väärin vastustajalta lähteö pelaamaan sikaa, koska Kristalta on nyt tämä kausi paketissa. Onneksi kapteenin nauha esti ryhtymästä kentällä kostotoimenpiteisiin. 
Ottelun jälkeen vielä vähän rantafiilistelyitä , pari flikflakkia ja peukalokin turvoksiin...
Rakkaudesta lajiin, fiilikseen ja pelikavereihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti