Pitkästä aikaa saatiin Nirrin kanssa onnistuneet treenit omassa hallissa. Koko syksyn on hammasta purtu ja osittain oltu jo siinä pisteessä, että oon mennyt jo treeneihin täysin luovuttaneena. Eilisissä treeneissä päätin yrittää pysyä positiivisena ja pistää itseäni likoon sen verran kun ainesta löytyy. Ja se kannatti. Nirri oli joutunut olemaan autossa jo puolitoista tuntia kun hain sen pois. Lämppä lenkillä tehtiin erilaisia paikalla olo harjoituksia ja jatkettiin niitä ulkokentällä. Sisään halliin vain hetki ennen omaa vuoroa. Nirri ei kykene pysymään nyt lähdössä, joten Anu piti hieman kiinni. Esteet ja halli saa Nirrin helposti eräänlaiseen transsiin, jolloin myös ohjaukseen keskittyminen on heikkoa. Nyt kun ei ollut alussa tuota paineistumista, vaan pääsin kehumaan heti, oli vire tila aivan toinen.
Tarkempaa ratapiirrustusta ei nyt ole mutta radalla tehtiin pätkiä, jotka sisälsivät päällejuoksuja, takaaleikkausta, persjätön ja välistävedon. Aivan uskomaton tunne kun koira tulee ohjaukseen ja minä luotan koiraan sen verran, että olen ajoissa poissa alta. Ja mikä huippua, rimat 55-60, ja vaikka osittain tiputti oli pääsääntöisesti hyvää keskittymistä niiden osalta.
Paljon asioita on kiinni nyt siitä missä mun pää on kun teen rataa noin nopean koiran kanssa. On pakko pystyä keskittymään täysin siihen hetkeen ja toteuttaa suunnitelmaa.
Kyllä me vielä Nirrin kanssa muodostetaan hyvä tiimi, nyt vaan duunia sen eteen!
