keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

AVO ensimmäinen yritys

Lauantai iltapäivällä suunnattiin Koivukylään AVO-luokan toko-kokeeseen, tuomarina Riitta Räsänen.
Sää oli ollut kuuma, mutta koko odotteluajan ja kokeenajan oli kevyttä sadatta ja alustana nurmikenttä. Meidän vuoro oli toisena ja koirakoita luokassa oli viisi, joten mukavan nopeasti kisa eteni.
Nirrillä oli aika sopiva vire, mutta vaikutti hieman väsyneeltä, edellisenä iltana oltiin kylässä kaverin kolmekymppisillä ja Nirri riehui koko illan pitkin pihaa. Kaikki liikkeet meni paremmin kuin hyvin aina akukoihin saakka jotka nollattiin, Nirri meni jätettäessä paimennusviettiin ja vain tuijotti mua, kun yritin antaa ensimmäistä istu-käskyä. Nollaus aiheutti sen, että ykkös tuloksesta jäätiin inhottava 4.5 pistettä. Mutta nyt kaukot treenin alle, jotta saadaan ne toimimaan myös kokeessa.
Tässä pisteet ja kommentit:
1. Seuraaminen 8,5. Painoi ja sai siitä pistevähennyksiä, mun mielestä juuri sellainen seuruu kun ollaan treenattu ja josta itse tykkään.
2. Maahanmeno seuruusta 10. Todella hyvä, ei jäänyt vinoon, kuten usein treeneissä.
3. Luoksetulo 10. Nirrin hienoin stoppi luoksarissa ikinä. pysähtyi kuin seinään, tuomari tykkäsi.
4. Seisominen seuruusta 9,5. Paimenmainen jähmeä pysähtyminen rokotti puolipistettä.
5. Noutaminen 9. Palautusasento liian tiivis ja vietikäs.
6. Kauko-ohjaus 0. Meni jätettäessä paimennusviettiin ja vain tuijotti minua.
7. Estehyppy 9,5. Vino perusasento lopussa, muuten hyvä ja vauhdikas.
8. Paikalla makaaminen 8. Jouduin antamaan tuplakäskyn maahan menossa, harmittaa, ilman tätä ykköstulos olisi tullut.
9. Kokonaisvaikutus 8,5.
Pisteitä yhteensä 155,5, sija 3.
Osa liikkeistä löytyy tältä videolt: https://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=3kbrc-MYnRw
Harmillisesti puhelimen tallennustila loppui kesken ja juuri se stoppi jäi kuvaamatta vaihdettaessa toiseen puhelimeen :(

Maanantaina käytiin myös Purinalla tekemässä yksi agilityrata, joka päätyi hyllyyn putki puomi erottelussa. Puolessavälissä rataa saatiin homma käyntiin ja tehtiin ihan hyvä pätkä loppuun :) Lisää vaan kokemusta, kyllä se sieltä lähtee. Nyt ei kyllä pysynyt lähdössä hetkeäkään vaan nousi heti ylös joten siihen taas treeniä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti